Onkohan minun seuraajissa ihmisiä, jotka kärsivät joskus paniikkikohtauksista?
-
Paniikki- ja ahdistuskohtaukset ovat itselleni erityisen kuormittavia siksi, että olen yleensä varsin hyvä kontrolloimaan negatiivisia tunteitani ja ajatuksia, mutta näille en mahda mitään, koska ne eivät tunnu tulevan päästä.
Esimerkiksi masennusta vastaan pystyn yllättävän hyvin taistelemaan ja silloinkin kun olen alakynnessä, minulla on olo, että aktiivisella tekemiselläni on vaikutusta. Tilanne olisi paljon pahempi, jos en taistelisi vastaan. Se aktiivinen toimiminen antaa voimaa ja luo jonkinlaisen perustan, johon tukeutua.
Tämän hermostoasian kanssa kädet tuntuvat olevan selän taakse sidotut. Tässä tuoreessa tapauksessa kuulin lentokoneet jo pari päivää sitten ja päätin vaan ohittaa ne ja keskittyä siihen tosiasiaan, että tilanne on paljon parempi kuin muutama vuosi sitten ja muuton myötä sain myös positiivisia muutoksia aikaiseksi. Keskityin hyvään ja onnistumiseen. Ja se toimi.
Eilen tilanne muuttui ihan täysin. En edes ajatellut melua enkä tietoisesti kiinnittänyt siihen mitään huomiota, koska sitä oli jatkunut jo niin pitkään. Tajusin vaan sen, että rintaa alkoi puristaa, syke nousi, pumppu tuntui lentävän rinnasta, hengitys muuttui vaikeaksi ja sitten kehon valtasi sellainen tunne, että pitäisi vaan juosta pakoon, mutta en tiennyt mitä ja minne. Lopulta tajusin, että se johtui noista äänistä.
Turhauttaa kun on tunne, etten mahda asialle mitään. Se ei tunnu lainkaan siltä, että pystyisin mitenkään ajattelulla kontrolloimaan sitä. Päinvastoin, se kehon synnyttämä tunne vie minulta sen kyvyn taistella vastaan.
@saaste Ehkä ongelma onkin siinä että pyrkii ajatuksilla kontrolloimaan kehoreaktioita. Panikkikohtauksien kanssa pärjäämiseen ei ole yhtä taikaniksiä, mutta yleisesti ottaen kehollisuus auttaa käsittelemään kehossa tapahtuvia asioita.
Hengitys voi olla yksi juttu, mutta hengitysharjoitukset kesken paniikkikohtauksen saattavat joskus myös pahentaa. Aisteihin tukeutuminen usein auttaa: painovoima, tuntoaisti, musiikin kuuntelu, näköaisti - jotta paniikin tilalle saa syötettyä kehollista turvaa.
Tällaisia ajatuksia lähinnä kokeiltavaksi ja fiilisteltäväksi. Hermoston rauhoittaminen pidemmällä tähtäimellä vaatii sitten vähän enemmän tekemistä.
-
@kskehu @karhutar Tässä on kyllä hyviä juttuja! Ja paljon sellaista, mitä hyödynnänkin jo masennuksen ja sieltä kumpuavien synkkien ajatusten kanssa. Jooga voisi olla kokeilemisen arvoinen koska sitä minun arjessa ei ole. Kävely ja juoksu ovat olleet minun joogaa tähän asti
️ Tuo läsnäolemisen taito on sellainen mitä olen kovasti koittanut harjoitella ja usein se toimiikin. Tämä äänien triggeröimä paniikki on vaan sellainen, että mitkään omat työkalut ei vaan tunnu toimivan. Tulee vaan sellainen pakokauhu niin kuin joku painaisi päätä veden alle ja sitten sitä vaan haluaa päästä pintaan keinolla millä hyvänsä. Ja varsinkin jos alan keskittyä häiritseviin ääniin ne tuntuu vaan kasvavan mun päässä. Vaikka se asioiden hyväksyminen ja läsnäoleminen toimii tosi hyvin melkein kaikessa muussa, tässä se tuntuu vaan pahentavan tilannetta. Enkä ymmärrä miksi.
@saaste @karhutar no siis mä en ihmettele yhtään, koska mulla on itelläkin jostain mönkijöiden äänistä sellanen olo että en tasan halua keskittyä niihin, vaan nimenomaan päin vastoin. Jos niihin keskittyy ni sithän ne vaan muuttuu isommaksi ongelmaksi. Siinä mielessä noi harhauttavat jutut vois olla hyviä tässä tapauksessa, että saat aivoja huijattua keskittymään johonkin muuhun.
Mä olisin aika matalalla kynnyksellä yhteydessä terkkariin jos sais jotain pillereitä
se vaan pahentaa tilannetta jos niitä kohtauksia tulee enemmän, koska sit sä alat pelkäämään sitä itse kohtausta jne. Eli se pitäis saada laantumaan ennen kuin oot siellä up to elevenissä. Jos esim beetasalpaaja auttaa siihen ni kyllä sitä kannattaa silloin napsia. Sit sä voit alkaa työstämään sitä itse asiaa siellä taustalla kun sun ei tarvii niin pelätä ite kohtausta. Tai siis tässä tapauksessa ehkä on kyse vaan laastaroimisesta hermoston vireystilaa laskemalla, koska vaikuttaa siltä et muutto ois se ainut ratkaisu pidemmän päälle 
Tässä vielä juttu autistisesta meltdownista, jos vaikka kuulostais tutulta: https://www.autismspeaks.org/blog/autistic-meltdown-adults
-
@saaste Ehkä ongelma onkin siinä että pyrkii ajatuksilla kontrolloimaan kehoreaktioita. Panikkikohtauksien kanssa pärjäämiseen ei ole yhtä taikaniksiä, mutta yleisesti ottaen kehollisuus auttaa käsittelemään kehossa tapahtuvia asioita.
Hengitys voi olla yksi juttu, mutta hengitysharjoitukset kesken paniikkikohtauksen saattavat joskus myös pahentaa. Aisteihin tukeutuminen usein auttaa: painovoima, tuntoaisti, musiikin kuuntelu, näköaisti - jotta paniikin tilalle saa syötettyä kehollista turvaa.
Tällaisia ajatuksia lähinnä kokeiltavaksi ja fiilisteltäväksi. Hermoston rauhoittaminen pidemmällä tähtäimellä vaatii sitten vähän enemmän tekemistä.
@savelkulku Kiitti! Täytyy pitää nämä mielessä. Pitkäaikainen tekeminen minua kiinnostaa, koska minusta tuntuu, että tämä ääniherkkyys on vain pahentunut. Toki iso muutos tapahtui muutama vuosi sitten kun altistuin sille jatkuvalle melusaasteelle öisin ja päivisin.
Itselläni on olo, että hermosto on rikki. Ja haluaisin sen korjata. En tiedä onko se mahdollista, mutta jos sitä saisi edes vähän paremmaksi niin se tekisi elämisestä helpompaa. Se kun hankaloittaa elämistä myös silloin, kun keho ei romahda tuolle paniikkikohtauksen tasolle.
-
@saaste @karhutar no siis mä en ihmettele yhtään, koska mulla on itelläkin jostain mönkijöiden äänistä sellanen olo että en tasan halua keskittyä niihin, vaan nimenomaan päin vastoin. Jos niihin keskittyy ni sithän ne vaan muuttuu isommaksi ongelmaksi. Siinä mielessä noi harhauttavat jutut vois olla hyviä tässä tapauksessa, että saat aivoja huijattua keskittymään johonkin muuhun.
Mä olisin aika matalalla kynnyksellä yhteydessä terkkariin jos sais jotain pillereitä
se vaan pahentaa tilannetta jos niitä kohtauksia tulee enemmän, koska sit sä alat pelkäämään sitä itse kohtausta jne. Eli se pitäis saada laantumaan ennen kuin oot siellä up to elevenissä. Jos esim beetasalpaaja auttaa siihen ni kyllä sitä kannattaa silloin napsia. Sit sä voit alkaa työstämään sitä itse asiaa siellä taustalla kun sun ei tarvii niin pelätä ite kohtausta. Tai siis tässä tapauksessa ehkä on kyse vaan laastaroimisesta hermoston vireystilaa laskemalla, koska vaikuttaa siltä et muutto ois se ainut ratkaisu pidemmän päälle Tässä vielä juttu autistisesta meltdownista, jos vaikka kuulostais tutulta: https://www.autismspeaks.org/blog/autistic-meltdown-adults
@kskehu @karhutar No tämäpä juuri! Mä huomaan jo nyt, että pelottaa jo nyt ensi yön nukkumaan meno. Noista kohtauksista tulee tosi nopeesti pelonaihe ja sit ne yhdistää johonkin elintärkeään, kuten nukkumiseen, niin ongelmia on tiedossa.
Siksi tämä pitäisi saada aisoihin heti, ettei se pääsisi kasvamaan suuremmaksi. Harkitsen kyllä vakavasti lääkärillä käyntiä, koska eilinen episodi antoi minulle aika vahvan signaalin siitä, etten olen kunnossa eikä minulla riitä oikein oman eväät pitää tätä kunnossa.
Tartten apua tän asian kanssa. En tiedä voiko tätä korjata, mutta jos tämän kanssa elämisestä saa helpompaa niin sekin on voitto
️ -
@whangdoodler @snailkane En väitä ymmärtäväni noiden kahden eroa, mutta noin perstuntumalta sanoisin, että paniikkikohtaus.
Korvatulpat ja kuulon suojaus eivät ole itselläni kovin toimiva ratkaisu. Syitä on kaksi. Ensimmäinen on se, etten pysty nukkumaan korvatulpat korvissa. Kuulen oman sykkeeni tuplat päässä ja se on vähintään yhtä ahdistava kun ulkopuolinen melu. Lisäksi tulpat ahdistavat korvissa. Vastameluilla en voi nukkua kyljellään.
Kenties suurempi syy on se, että korvatulppien käyttäminen tuntuu siltä niin kuin hyväksyisin sen, että kävelen itse syyttömänä vankilaan ja sen eritysselliin. Äänet triggeröivät kehossa sen fight or flight -reaktion, mutta jos yritän paeta sitä kuulokkeilla, se luo tunteen siitä, että oma koti on vankila enkä pääse sieltä pois. Se tuntuu kuin olisi vesikidutuksen uhri.
Kuulokkeet voivat auttaa hereillä ollessa _ärsyttäviin_ ääniin, mutta ei noihin tilanteisiin kun koko keho menee ihan sekaisin.
@saaste @whangdoodler @snailkane paniikkikohtauksista en osaa sanoa, mutta korvatulppien kanssa oli itselläni myös alussa vaikeaa. Meni monta yritystä ennen kuin ne alkoivat toimimaan. Nyt tulpista on tullut jo automaatio, ja kroppa reagoi tulppiin korvissa alkamalla rauhoittumaan unille. Ärsyttävästä kohinasta on tullut nyt oma "kammio" jossa olen rauhassa maailmalta.
Jos pitää suojata unta ulkoisilta ääniltä, niin laitan Academic Brownista ripatun ääniraidan soimaan. Marketin halvimmat sonyt ovat niin pienet, että niiden kanssa pystyn koisimaan kyljelläänkin.
- YouTube
Auf YouTube findest du die angesagtesten Videos und Tracks. Außerdem kannst du eigene Inhalte hochladen und mit Freunden oder gleich der ganzen Welt teilen.
(www.youtube.com)
Toivottavasti löydät itsellesi toimivan ratkaisun
-
@kskehu @karhutar No tämäpä juuri! Mä huomaan jo nyt, että pelottaa jo nyt ensi yön nukkumaan meno. Noista kohtauksista tulee tosi nopeesti pelonaihe ja sit ne yhdistää johonkin elintärkeään, kuten nukkumiseen, niin ongelmia on tiedossa.
Siksi tämä pitäisi saada aisoihin heti, ettei se pääsisi kasvamaan suuremmaksi. Harkitsen kyllä vakavasti lääkärillä käyntiä, koska eilinen episodi antoi minulle aika vahvan signaalin siitä, etten olen kunnossa eikä minulla riitä oikein oman eväät pitää tätä kunnossa.
Tartten apua tän asian kanssa. En tiedä voiko tätä korjata, mutta jos tämän kanssa elämisestä saa helpompaa niin sekin on voitto
️@saaste @karhutar kyllä sä saat siihen apua, aina joku pilleripurkki löytyy millä saa tajun kankaalle
been there, ate the pills, jotkut toimii, toiset ei niinkään. SSRI-lääkkeet ja beetasalpaajat auttoi mulla pahimman yli, ja jooga toimii mindfullnessina ja auttaa selkäkipuihin vielä lisäksPyrin kyllä siihenkin että pääsisin huitsan kuuseen täältä kaupungin keskustasta, koska ei jooga valitettavasti noita mönkijöitä minnekään hävitä eikä ne mua yhtään vähempää vituta vaikka kuinka meditoisin
-
Paniikki- ja ahdistuskohtaukset ovat itselleni erityisen kuormittavia siksi, että olen yleensä varsin hyvä kontrolloimaan negatiivisia tunteitani ja ajatuksia, mutta näille en mahda mitään, koska ne eivät tunnu tulevan päästä.
Esimerkiksi masennusta vastaan pystyn yllättävän hyvin taistelemaan ja silloinkin kun olen alakynnessä, minulla on olo, että aktiivisella tekemiselläni on vaikutusta. Tilanne olisi paljon pahempi, jos en taistelisi vastaan. Se aktiivinen toimiminen antaa voimaa ja luo jonkinlaisen perustan, johon tukeutua.
Tämän hermostoasian kanssa kädet tuntuvat olevan selän taakse sidotut. Tässä tuoreessa tapauksessa kuulin lentokoneet jo pari päivää sitten ja päätin vaan ohittaa ne ja keskittyä siihen tosiasiaan, että tilanne on paljon parempi kuin muutama vuosi sitten ja muuton myötä sain myös positiivisia muutoksia aikaiseksi. Keskityin hyvään ja onnistumiseen. Ja se toimi.
Eilen tilanne muuttui ihan täysin. En edes ajatellut melua enkä tietoisesti kiinnittänyt siihen mitään huomiota, koska sitä oli jatkunut jo niin pitkään. Tajusin vaan sen, että rintaa alkoi puristaa, syke nousi, pumppu tuntui lentävän rinnasta, hengitys muuttui vaikeaksi ja sitten kehon valtasi sellainen tunne, että pitäisi vaan juosta pakoon, mutta en tiennyt mitä ja minne. Lopulta tajusin, että se johtui noista äänistä.
Turhauttaa kun on tunne, etten mahda asialle mitään. Se ei tunnu lainkaan siltä, että pystyisin mitenkään ajattelulla kontrolloimaan sitä. Päinvastoin, se kehon synnyttämä tunne vie minulta sen kyvyn taistella vastaan.
Puran vielä eilistä auki ihan itseäni helpottaakseni oma oloani ja selkiyttääkseni ajatuksiani.
Minulla on elämässä toinenkin elementti, joka saa minut paniikkiin: vesi. Laitesukellus on melkein parasta mitä tiedän, mutta samalla se on asia, joka on saanut minut ihan kauheaan paniikiin. Se on ihan hirveä tunne kun jokainen solu kehossa huutaa: "Nouse pintaan tai kuolet!". Regulaattori laskee ilmaa läpi vain tietyn määrän ja tunnet, ettei se ole riittävästi.
Tiedän kuitenkin sen, että varmistan kuolemani nimenomaan sillä, että nousen pintaan hätäillen.
Silloin harvoin kun olen kohdannut tämän vedenalaisen paniikin, pystyn ratkaisemaan sen järjellä. Pistän silmät kiinni ja otan kiinni jostain tai menen pohjaan mikäli se on mahdollista. Olen liikkumatta ja rentoudun. Unohdan kaiken muun ja keskityn vaan siihen kuplivaan ääneen, jonka hengitykseni aiheuttaa. Ja siihen painottomuuden tunteeseen. Samaan aikaan visualisoin suljettujen silmien alla sen kauneuden, mitä jokainen sukellus tarjoaa ja muistelen niitä fiiliksiä, mitä kilppareiden ja muiden otusten näkeminen aiheuttaa. Kuvittelen lentäväni enkä olevani veden alla.
Tämä on toiminut joka kerta. Vaikka siinä hetkessä se paniikki on ihan hirveä, se menee ohi. Sen jälkeen pystyn taas nauttimaan sukelluksesta. Se toimii, koska tiedän, että se paniikki kumpuaa minusta ja siitä mitä minä teen. Kun lakkaan tekemästä, tilanne paranee ja paniikki menee ohi.
Eilen illalla minulla oli hyvin samanlainen tunne. Ongelma oli vaan siinä, ettei ollut mitään mihin tarttua tai mistä pitää kiinni. Ei ollut pohjaa eikä pintaa mihin pyrkiä. Ei ollut räpistelyä, mitä olisin voinut lakata tekemästä. Olin kotona, paikassa, jonka pitäisi olla turvallisin maailmassa ja silti minulle oli tunne, että olen hukkumassa. Siksi vertasin tunnetta toisessa kommentissa vesikidutukseen. Se ei ole sukeltamista. Se on sitä, että joku kaataa vettä rätin läpi naamalleni enkä minä mahda sille mitään. Se ei lopu sillä, että ajattelen positiivisesti tai lakkaan liikkumasta.
Juuri tämä avuttomuuden tunne tekee siitä ihan kauheaa ja synnyttää sen pakokauhun tunteen. Järjellä tiedän, etten ole kuolemassa, mutta keho reagoi niin kuin olisin. Minun pitäisi saada hermostoni korjattua, ettei se reagoisi näin voimakkaasti asioihin, jotka eivät ole tappavia. Melusaaste on haitallista, mutta reaktioni eivät ole mitenkään oikeassa suhteessa todelliseen haittaan ja vaaraan.
-
@saaste @karhutar kyllä sä saat siihen apua, aina joku pilleripurkki löytyy millä saa tajun kankaalle
been there, ate the pills, jotkut toimii, toiset ei niinkään. SSRI-lääkkeet ja beetasalpaajat auttoi mulla pahimman yli, ja jooga toimii mindfullnessina ja auttaa selkäkipuihin vielä lisäksPyrin kyllä siihenkin että pääsisin huitsan kuuseen täältä kaupungin keskustasta, koska ei jooga valitettavasti noita mönkijöitä minnekään hävitä eikä ne mua yhtään vähempää vituta vaikka kuinka meditoisin
@kskehu @karhutar Olen ikävä kyllä samaa mieltä. Vitutus ei katoa mihinkään eikä myöskään se, että melusaaste on tutkitusti haitallista - jopa silloin kun ihmiset eivät tajua kärsivänsä siitä. En voi enkä halua elää loppuelämääni näin.
Täytyy kuitenkin tässä hetkessä priorisoida tuo panikoiminen ja sen estäminen kaiken muun edelle. Niin ikävää kun vitutus onkin, sitä minä sen sentään siedän ja joskus se on jopa voimavara
-
@kskehu @karhutar Olen ikävä kyllä samaa mieltä. Vitutus ei katoa mihinkään eikä myöskään se, että melusaaste on tutkitusti haitallista - jopa silloin kun ihmiset eivät tajua kärsivänsä siitä. En voi enkä halua elää loppuelämääni näin.
Täytyy kuitenkin tässä hetkessä priorisoida tuo panikoiminen ja sen estäminen kaiken muun edelle. Niin ikävää kun vitutus onkin, sitä minä sen sentään siedän ja joskus se on jopa voimavara
@saaste kerkiätkö vielä tänä iltana piipahtaa päivystyksessä tai yksityisellä, luulen että lääkäreille ei ole kummoistakaan kynnystä kirjoittaa ei-huumaavia lääkkeitä.
-
@saaste kerkiätkö vielä tänä iltana piipahtaa päivystyksessä tai yksityisellä, luulen että lääkäreille ei ole kummoistakaan kynnystä kirjoittaa ei-huumaavia lääkkeitä.
@karhutar Luulen, että moiset napit järjestyy ihan työterveyden online-palvelun kautta. Ja vaikka ei järjestyisikään, pääsen silti lekurille nopeasti
️ -
Puran vielä eilistä auki ihan itseäni helpottaakseni oma oloani ja selkiyttääkseni ajatuksiani.
Minulla on elämässä toinenkin elementti, joka saa minut paniikkiin: vesi. Laitesukellus on melkein parasta mitä tiedän, mutta samalla se on asia, joka on saanut minut ihan kauheaan paniikiin. Se on ihan hirveä tunne kun jokainen solu kehossa huutaa: "Nouse pintaan tai kuolet!". Regulaattori laskee ilmaa läpi vain tietyn määrän ja tunnet, ettei se ole riittävästi.
Tiedän kuitenkin sen, että varmistan kuolemani nimenomaan sillä, että nousen pintaan hätäillen.
Silloin harvoin kun olen kohdannut tämän vedenalaisen paniikin, pystyn ratkaisemaan sen järjellä. Pistän silmät kiinni ja otan kiinni jostain tai menen pohjaan mikäli se on mahdollista. Olen liikkumatta ja rentoudun. Unohdan kaiken muun ja keskityn vaan siihen kuplivaan ääneen, jonka hengitykseni aiheuttaa. Ja siihen painottomuuden tunteeseen. Samaan aikaan visualisoin suljettujen silmien alla sen kauneuden, mitä jokainen sukellus tarjoaa ja muistelen niitä fiiliksiä, mitä kilppareiden ja muiden otusten näkeminen aiheuttaa. Kuvittelen lentäväni enkä olevani veden alla.
Tämä on toiminut joka kerta. Vaikka siinä hetkessä se paniikki on ihan hirveä, se menee ohi. Sen jälkeen pystyn taas nauttimaan sukelluksesta. Se toimii, koska tiedän, että se paniikki kumpuaa minusta ja siitä mitä minä teen. Kun lakkaan tekemästä, tilanne paranee ja paniikki menee ohi.
Eilen illalla minulla oli hyvin samanlainen tunne. Ongelma oli vaan siinä, ettei ollut mitään mihin tarttua tai mistä pitää kiinni. Ei ollut pohjaa eikä pintaa mihin pyrkiä. Ei ollut räpistelyä, mitä olisin voinut lakata tekemästä. Olin kotona, paikassa, jonka pitäisi olla turvallisin maailmassa ja silti minulle oli tunne, että olen hukkumassa. Siksi vertasin tunnetta toisessa kommentissa vesikidutukseen. Se ei ole sukeltamista. Se on sitä, että joku kaataa vettä rätin läpi naamalleni enkä minä mahda sille mitään. Se ei lopu sillä, että ajattelen positiivisesti tai lakkaan liikkumasta.
Juuri tämä avuttomuuden tunne tekee siitä ihan kauheaa ja synnyttää sen pakokauhun tunteen. Järjellä tiedän, etten ole kuolemassa, mutta keho reagoi niin kuin olisin. Minun pitäisi saada hermostoni korjattua, ettei se reagoisi näin voimakkaasti asioihin, jotka eivät ole tappavia. Melusaaste on haitallista, mutta reaktioni eivät ole mitenkään oikeassa suhteessa todelliseen haittaan ja vaaraan.
@saaste
Mä olen saanut paniikkikohtauksen MRI-kuvauksessa, kuvaus piti keskeyttää. Ahdas tila ei häirinnyt, vaan laitteen pitämä ääni, ja ajatus, että sitä pitäisi sietää vielä parikymmentä minuuttia. Eipä siinä ollut paljon tehtävissä, kun keho lähti kunnolla laukalle, vaikka ei sekään tilanne ole yhtään vaarallinen.Hermostollani on muutenkin taipumusta lähteä ylikierroksille erilaisissa tilanteissa. Nuorempana mulla ei ollut tällaista ja luulen, että tämän on aiheuttanut pitkä kortisonikuuri, jonka jouduin syömään vajaat kymmenen vuotta sitten. Kortisonilääkitys pitää kehon hälytystilassa koko ajan ja se sitten jäi jotenkin päälle, tai siis käynnistyy helpommin kuin ennen. Näillä lienee myös yhteys, olin ensimmäisen kerran MRI-kuvauksessa sen kuurin aikana ja toisen kerran kuvauksesta ei tullut mitään.
-
@karhutar Luulen, että moiset napit järjestyy ihan työterveyden online-palvelun kautta. Ja vaikka ei järjestyisikään, pääsen silti lekurille nopeasti
️@saaste aah, työterveys hyvä, jes. Kyllä asiat vielä järjestyvät. Hyvä puoli näissä on että tuppaavat iän myötä helpottamaan.
-
Puran vielä eilistä auki ihan itseäni helpottaakseni oma oloani ja selkiyttääkseni ajatuksiani.
Minulla on elämässä toinenkin elementti, joka saa minut paniikkiin: vesi. Laitesukellus on melkein parasta mitä tiedän, mutta samalla se on asia, joka on saanut minut ihan kauheaan paniikiin. Se on ihan hirveä tunne kun jokainen solu kehossa huutaa: "Nouse pintaan tai kuolet!". Regulaattori laskee ilmaa läpi vain tietyn määrän ja tunnet, ettei se ole riittävästi.
Tiedän kuitenkin sen, että varmistan kuolemani nimenomaan sillä, että nousen pintaan hätäillen.
Silloin harvoin kun olen kohdannut tämän vedenalaisen paniikin, pystyn ratkaisemaan sen järjellä. Pistän silmät kiinni ja otan kiinni jostain tai menen pohjaan mikäli se on mahdollista. Olen liikkumatta ja rentoudun. Unohdan kaiken muun ja keskityn vaan siihen kuplivaan ääneen, jonka hengitykseni aiheuttaa. Ja siihen painottomuuden tunteeseen. Samaan aikaan visualisoin suljettujen silmien alla sen kauneuden, mitä jokainen sukellus tarjoaa ja muistelen niitä fiiliksiä, mitä kilppareiden ja muiden otusten näkeminen aiheuttaa. Kuvittelen lentäväni enkä olevani veden alla.
Tämä on toiminut joka kerta. Vaikka siinä hetkessä se paniikki on ihan hirveä, se menee ohi. Sen jälkeen pystyn taas nauttimaan sukelluksesta. Se toimii, koska tiedän, että se paniikki kumpuaa minusta ja siitä mitä minä teen. Kun lakkaan tekemästä, tilanne paranee ja paniikki menee ohi.
Eilen illalla minulla oli hyvin samanlainen tunne. Ongelma oli vaan siinä, ettei ollut mitään mihin tarttua tai mistä pitää kiinni. Ei ollut pohjaa eikä pintaa mihin pyrkiä. Ei ollut räpistelyä, mitä olisin voinut lakata tekemästä. Olin kotona, paikassa, jonka pitäisi olla turvallisin maailmassa ja silti minulle oli tunne, että olen hukkumassa. Siksi vertasin tunnetta toisessa kommentissa vesikidutukseen. Se ei ole sukeltamista. Se on sitä, että joku kaataa vettä rätin läpi naamalleni enkä minä mahda sille mitään. Se ei lopu sillä, että ajattelen positiivisesti tai lakkaan liikkumasta.
Juuri tämä avuttomuuden tunne tekee siitä ihan kauheaa ja synnyttää sen pakokauhun tunteen. Järjellä tiedän, etten ole kuolemassa, mutta keho reagoi niin kuin olisin. Minun pitäisi saada hermostoni korjattua, ettei se reagoisi näin voimakkaasti asioihin, jotka eivät ole tappavia. Melusaaste on haitallista, mutta reaktioni eivät ole mitenkään oikeassa suhteessa todelliseen haittaan ja vaaraan.
@saaste eli ei kannattane laittaa veden solinaa ainakaan yömusaksi
-
@saaste eli ei kannattane laittaa veden solinaa ainakaan yömusaksi
@sol_hsa Tulee vielä kuset housuun
-
Onkohan minun seuraajissa ihmisiä, jotka kärsivät joskus paniikkikohtauksista? Kiinnostaisi kuulla vinkkejä tempuista, joilla onnistutte rauhoittamaan itsenne ja hermostonne.
Itse sain eilen illalla kohtauksen kun yritin mennä nukkumaan. Mikään määrä ajatusakrobatiaa ei tuntunut toimivan kun keho reagoi lentomeluun. Se on kuin hyökyaalto joka pyyhkäisee yli ja siinä ei paljon ajattelu ja ajattelemattomuus auta.
Tiedän, että hengitysharjoitukset pystyvät rauhoittamaan hermostoa, mutta en ole tehnyt niitä säännöllisesti enkä ole myöskään niissä erityisen hyvä, joten kaikki vinkit ovat tervetulleita.
@saaste Käytätkö kofeiinia? Miulla kofeiinin käyttö pahentaa paniikkikohtauksia ja alttiutta niihin. Ihan pienikin määrä. Mm. äsken söin pari palaa tummaa suklaata ja kadun sitä.
Miulla paniikkikohtaukset ovat päivittäisiä. (Tosin päivittäiset eivät ole niitä pahimmanlaatuisia.) Usein tulevat öisin, kun yritän nukkua. Syön Propralia ja käyn terapiassa, jossa pureudutaan mm. siihen, miksi rentoutumisen yrittäminen laukaisee minussa vahvan turvattomuuden tunteen.
-
@savelkulku Kiitti! Täytyy pitää nämä mielessä. Pitkäaikainen tekeminen minua kiinnostaa, koska minusta tuntuu, että tämä ääniherkkyys on vain pahentunut. Toki iso muutos tapahtui muutama vuosi sitten kun altistuin sille jatkuvalle melusaasteelle öisin ja päivisin.
Itselläni on olo, että hermosto on rikki. Ja haluaisin sen korjata. En tiedä onko se mahdollista, mutta jos sitä saisi edes vähän paremmaksi niin se tekisi elämisestä helpompaa. Se kun hankaloittaa elämistä myös silloin, kun keho ei romahda tuolle paniikkikohtauksen tasolle.
@saaste Yksi mun erityismielenkiinnon kohteista terapiatyössä on hermosto ja sen tasapainottaminen. Jos kiinnostaa niin profiilista löytyy linkki mun sivuille, blogissa esim. on kaikenlaista tästäkin aiheesta. Toivottavasti tää ei ole tässä yhteydessä asiatonta mainostamista.
-
Paniikki- ja ahdistuskohtaukset ovat itselleni erityisen kuormittavia siksi, että olen yleensä varsin hyvä kontrolloimaan negatiivisia tunteitani ja ajatuksia, mutta näille en mahda mitään, koska ne eivät tunnu tulevan päästä.
Esimerkiksi masennusta vastaan pystyn yllättävän hyvin taistelemaan ja silloinkin kun olen alakynnessä, minulla on olo, että aktiivisella tekemiselläni on vaikutusta. Tilanne olisi paljon pahempi, jos en taistelisi vastaan. Se aktiivinen toimiminen antaa voimaa ja luo jonkinlaisen perustan, johon tukeutua.
Tämän hermostoasian kanssa kädet tuntuvat olevan selän taakse sidotut. Tässä tuoreessa tapauksessa kuulin lentokoneet jo pari päivää sitten ja päätin vaan ohittaa ne ja keskittyä siihen tosiasiaan, että tilanne on paljon parempi kuin muutama vuosi sitten ja muuton myötä sain myös positiivisia muutoksia aikaiseksi. Keskityin hyvään ja onnistumiseen. Ja se toimi.
Eilen tilanne muuttui ihan täysin. En edes ajatellut melua enkä tietoisesti kiinnittänyt siihen mitään huomiota, koska sitä oli jatkunut jo niin pitkään. Tajusin vaan sen, että rintaa alkoi puristaa, syke nousi, pumppu tuntui lentävän rinnasta, hengitys muuttui vaikeaksi ja sitten kehon valtasi sellainen tunne, että pitäisi vaan juosta pakoon, mutta en tiennyt mitä ja minne. Lopulta tajusin, että se johtui noista äänistä.
Turhauttaa kun on tunne, etten mahda asialle mitään. Se ei tunnu lainkaan siltä, että pystyisin mitenkään ajattelulla kontrolloimaan sitä. Päinvastoin, se kehon synnyttämä tunne vie minulta sen kyvyn taistella vastaan.
@saaste tämä on niin tuttua. Voi olla, että muutto on laukaissut tämän ja tilanne rauhoittuu. Näin ainakin minulla on ollut muuttojen yhteydessä kun tutkat on herkällä vieraassa paikassa. Mutta on myös melua, joka saa kehoni välittömästi reagoimaan ja tämä on mopojen/crossipyörien päristely. Tähän olen yrittänyt itseäni tietoisesti siedättää, mutta vaikeaa on. Tämä on myös asia, jolle naureskellaan kun ottaa puheeksi. Lisää siinä mielessä asiasta aiheutuvaa ahdistusta, kun muut antavat ymmärtää sinun olevan viallinen tai että kokemuksesi väärä.
-
@saaste Käytätkö kofeiinia? Miulla kofeiinin käyttö pahentaa paniikkikohtauksia ja alttiutta niihin. Ihan pienikin määrä. Mm. äsken söin pari palaa tummaa suklaata ja kadun sitä.
Miulla paniikkikohtaukset ovat päivittäisiä. (Tosin päivittäiset eivät ole niitä pahimmanlaatuisia.) Usein tulevat öisin, kun yritän nukkua. Syön Propralia ja käyn terapiassa, jossa pureudutaan mm. siihen, miksi rentoutumisen yrittäminen laukaisee minussa vahvan turvattomuuden tunteen.
@varpu_talviuni En käytä, lopetin sen useampi vuosi sitten kun kofeiini ei vaan sovi mulle. Vie yöunet
️ -
@saaste Yksi mun erityismielenkiinnon kohteista terapiatyössä on hermosto ja sen tasapainottaminen. Jos kiinnostaa niin profiilista löytyy linkki mun sivuille, blogissa esim. on kaikenlaista tästäkin aiheesta. Toivottavasti tää ei ole tässä yhteydessä asiatonta mainostamista.
@savelkulku Ei ole asiatonta! Olenkin seurannut sinua alusta niin tiesin, että olet terapeutti
️ -
@savelkulku Ei ole asiatonta! Olenkin seurannut sinua alusta niin tiesin, että olet terapeutti
️@saaste Sanon vielä sen, että itse uskon toipumiseen, hyvin hankalissakin tilanteissa. Usein puuttuva palanen on juurikin se kehollisuus. Tsemppiä oireiden kanssa, rikki et ole!
