Itselle on ihan aidosti se ja sama mitä kukakin syö.
-
@magdalenahai @KAS82 Sikälikin erikoista ihmettelyä, kun maailmassa on vanhoja ja väestöltään suuria kulttuureja, joissa kasvissyönti on normi. Mieleen tuli nepalilainen hotelli, jossa lounaalla oli pieni sivupöytä liharuokia varten kun varsinainen noutopöytä oli kasvisruokia varten.
@helna @magdalenahai @KAS82 Jaksan ihmetellä myös sitä, kun liharuokia pidetään "perinteisenä suomalaisena ruokana". Tosiasiassa täällä on vuosisatoja eletty hyvin niukoilla kasvishutuilla ja lihaa syöty vain juhlapäivinä, jos aina silloinkaan.
Minulle on edelleen ihan sama mitä muut ihmiset syö, mutta tällaiset perustelut tympii, kun eivät pidä paikkansa.
-
@magdalenahai @miiakosonen @hankori @helna @KAS82
Tamperelaisissa hotelleissa ei aina ole pekonia, mutta sen tilalla on mustaamakkaraa. Sen haju on melko kammottava heti aamusta.Mä en ole myöskään koskaan pitänyt pekonista. Ainoa sianliha, mistä ylipäätään olen joskus tykännyt, oli palvikinkku, mutten ole syönyt sitä ainakaan vuosikymmeneen. En ole edelleenkään täysin kasvissyöjä, mutta sianlihaa en ole syönyt enää aikoihin.
-
@magdalenahai @helna @KAS82 Oletteko muuten kuulleet tarinan siitä, miksi hotelleissa tarjotaan vieläkin - ilman mitään järkevää syytä - nimenomaan pekonia aamiaisella?
Taustat ulottuvat sadan vuoden takaiseen jenkkilään, missä Freudin sukulaismies sai lihateollisuudelta tehtäväksi lobata pekonin myynti kasvuun.
Hän teetti isolle joukolle lääkäreitä kyselyn ”Onko parempi syödä tukeva kuin niukka aamupala?”
Kun vastaus oli kyllä, hän muutti sen omassa päässään pekonin ja munien synonyymiksi.
@miiakosonen hotellin hyvyyden saa mittaamalla onko peksu rapeeta vai lötköä,ja onko sitä. Jos saa omelettia tuoreena paistettuna on jo taivaallinen hotla

@magdalenahai @helna @KAS82 -
R relay@relay.an.exchange shared this topic
-
@miiakosonen hotellin hyvyyden saa mittaamalla onko peksu rapeeta vai lötköä,ja onko sitä. Jos saa omelettia tuoreena paistettuna on jo taivaallinen hotla

@magdalenahai @helna @KAS82@ikkeT @miiakosonen @helna @KAS82 mä olen huomannut, että hotellin laadun määrittää se, miten hyvin ne on huomioineet kasvissyöjät ja erityisesti vegaanit. Jos vegaani saa monipuolisen ja hyvän aamupalan, kaikki muutkin saa.

-
@ikkeT @miiakosonen @helna @KAS82 mä olen huomannut, että hotellin laadun määrittää se, miten hyvin ne on huomioineet kasvissyöjät ja erityisesti vegaanit. Jos vegaani saa monipuolisen ja hyvän aamupalan, kaikki muutkin saa.

@magdalenahai @ikkeT @helna @KAS82 Keliaakikon puolisona voin myös jatkaa, että gluteenittomien vaihtoehtojen taso kertoo paljon hotellin panostuksesta aamiaiseen
Työkavereissani on paljonkin pekonimaanikkoja, mutta he yleensä hiljenevät todetessani, että 1) 400 g sentin paksuisia kylkisiivuja on paljon lähempänä ihmisruokaa 2) 1900-luku soitti ja halusi kansalaisensa takaisin.

@magdalenahai varmaan noin. Eli ylipäätään laadukas ja monipuolinen aamiainen. Siitä on niin mukava lähtee päivään.
@miiakosonen @helna @KAS82 -
@magdalenahai @ikkeT @helna @KAS82 Keliaakikon puolisona voin myös jatkaa, että gluteenittomien vaihtoehtojen taso kertoo paljon hotellin panostuksesta aamiaiseen
Työkavereissani on paljonkin pekonimaanikkoja, mutta he yleensä hiljenevät todetessani, että 1) 400 g sentin paksuisia kylkisiivuja on paljon lähempänä ihmisruokaa 2) 1900-luku soitti ja halusi kansalaisensa takaisin.
@magdalenahai @ikkeT @helna @KAS82 Tästä voi jo päätellä, että olen työkavereilleni karmeaa aamiaisseuraa. Tärkeintä olisi varmaan olla hyvillä mielin eikä saarnata
Haenkin tästä takkini ja menen aamupuurolle. Paitsi että ensin luon Protonmail-tilin.

@miiakosonen @magdalenahai @ikkeT @helna @KAS82 Toi onko kaikinlaisille syöjille tasavertaisia vaihtoehtoja tarjolla on tosi hyvä mittari.
Toinen mikä monessa paikassa syömisessä pännii on se, että minun pitää kertoa terveystietoni tai ruokavalioni henkilökunnalle, jotta voin syödä ruokaa. Ei ole niin iso vaiva merkitä sisältääkö mikäkin esim laktoosia, gluteiinia, eläinperäistä, pähkinöitä tms.

@bestest @miiakosonen @ikkeT @helna @KAS82 joo, ja ravintoloissa se, että kasvissyöjä/vegaani joutuu tilaamaan tiskin alta, on harvinaisen tympeää. Ihmeen monessa ns. laaturavintolassakin edelleen tapahtuu.

@magdalenahai @miiakosonen @ikkeT @helna @KAS82 Miksiköhän vegaanit mainostaa olevansa aina vegaaneja joka paikassa? Tuskin saamme koskaan tietää...
Jännä ettei meillä laktoosi-intolerantikoilla (vai onko se nykyään laktoosikriitikko) ei ole samanlaista mainetta, vaikka monessa paikassa sekin on isoa showta. Ei oo vissiin ihan sama asia kai.

@bestest @miiakosonen @ikkeT @helna @KAS82 joo ja pähkinäallergikoilla yms on kans mahtavaa varmistella, etteivät kuole ravintolassa.

@magdalenahai korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikös tuossa ole ero terveydellinen vs. ideologinen valinta? Esim. tuntemani vegaani syö vain vegaaniruokaa, mutta jälkkäriksi käy mikä vaan. Tällöin vähän kyseenalainen motivaatio nähdä niin iso vaiva sen safkan suhteen.

@ikkeT @bestest @miiakosonen @helna @KAS82 keskustelussahan puhuttiin siitä, mikä tekee laadukkaan ravintolan (sellainen joka ottaa huomioon eri ruokavaliot).

@magdalenahai @ikkeT @bestest @helna @KAS82 Mitä vähemmän kenenkään tarvitsee selittää, sen parempi. Tarjonta puhukoon puolestaan.
Puolisoltani on myös kysytty ravintolassa, onko hän sellainen trendigluteeniton vai oikeasti keliaakikko
Ja voin vahvistaa, että myös jälkimmäiset suuttuvat moisista kysymyksistä (sekä heidän läheisensäkin välillä). -
@magdalenahai @ikkeT @bestest @helna @KAS82 Mitä vähemmän kenenkään tarvitsee selittää, sen parempi. Tarjonta puhukoon puolestaan.
Puolisoltani on myös kysytty ravintolassa, onko hän sellainen trendigluteeniton vai oikeasti keliaakikko
Ja voin vahvistaa, että myös jälkimmäiset suuttuvat moisista kysymyksistä (sekä heidän läheisensäkin välillä).@miiakosonen @ikkeT @bestest @helna @KAS82 vau, aikamoista!

-
@KAS82 hyvää pohdintaa. Itseäni huvittaa tällä hetkellä se proteiinihysteria, jota muhun kasvissyöjänä kohdistuu. Läheiset ovat vilpittömästi huolissaan mun pärjäämisestä enkä voi heitä siitä paheksua, mutta on se jotenkin ylimitoitettua, että kun tulen kylään syömään, sekasyöjäisäntäväet ovat aivan varmoja siitä, että kuolen siihen paikkaan, jos pöydässä ei ole mulle protskua. Kyllä mä pärjään.

@magdalenahai @KAS82 Musta on ylipäänsä vähän huvittavaa, miten jotkut olettavat että jos jokainen ateria / päivä ei ole ravinnon puolesta täysin optimaalinen, niin terveys menee. Mä en jotenkin usko että on niin tarkkaa ellei ole ammattiurheilija / joku terveysvaiva jonka takia ruokailu on tosi tarkkaa tms. Muutenhan me kaikki kärsittäisiin ties mistä puutostaudeista jos ravintosisällön pitäisi olla niin gramman päälle.
-
@magdalenahai @helna @KAS82 Oletteko muuten kuulleet tarinan siitä, miksi hotelleissa tarjotaan vieläkin - ilman mitään järkevää syytä - nimenomaan pekonia aamiaisella?
Taustat ulottuvat sadan vuoden takaiseen jenkkilään, missä Freudin sukulaismies sai lihateollisuudelta tehtäväksi lobata pekonin myynti kasvuun.
Hän teetti isolle joukolle lääkäreitä kyselyn ”Onko parempi syödä tukeva kuin niukka aamupala?”
Kun vastaus oli kyllä, hän muutti sen omassa päässään pekonin ja munien synonyymiksi.
@miiakosonen @magdalenahai @helna @KAS82 Samoin taitaa olla appelsiinimehu aamiaisella - Sunkrist Growers lobbasi mehun aamiaiselle kun 1900-luvun alun kalifornialaisten appelsiinien ylituotanto piti jotenkin saada muutettua rahaksi.
-
@magdalenahai @KAS82 Musta on ylipäänsä vähän huvittavaa, miten jotkut olettavat että jos jokainen ateria / päivä ei ole ravinnon puolesta täysin optimaalinen, niin terveys menee. Mä en jotenkin usko että on niin tarkkaa ellei ole ammattiurheilija / joku terveysvaiva jonka takia ruokailu on tosi tarkkaa tms. Muutenhan me kaikki kärsittäisiin ties mistä puutostaudeista jos ravintosisällön pitäisi olla niin gramman päälle.
@OiskaE @magdalenahai @KAS82 tää just. ei ihminen olisi sopeutunut elämään ihan joka ikisellä maapallon kolkalla, jos se olisi noin tarkkaa. ihmisen vahvuus on juuri siinä, että voi syödä vähän mitä sattuu ja silti pysyä ihan okei kunnossa.

@Stoori @OiskaE @magdalenahai @KAS82 Joo, suunnilleen mikä tahansa historian saatossa kokeiltu ruokavalio pitää ihmisen kunnossa – paitsi moderni länsimainen.

@saruwine @Stoori @OiskaE @magdalenahai @KAS82
Mä olen myös miettinyt sitä, että millähän aikajaksolla noita ruokailuja kannattais miettiä. Pari ateriaa nyt ei vaikuta mitenkään mihinkään, eikä pari huonommin syötyä päivääkään. Riittääkö viikkotaso vai onko ihan ok syödä terveellisesti malliin 2 vko kuukaudessa?