Seuraa pieni vuodatus nettiin kirjoittamisesta.
-
Seuraa pieni vuodatus nettiin kirjoittamisesta.
Jotkut ovat saattaneet huomata, että en ole kirjoittanut aikoihin blogiin mitään kovin henkilökohtaista. Itse asiassa poistin kaikki henkilökohtaiset ja hyvinvointiin liittyvät kirjoitukset kokonaan. Olen myös tuntuvasti rajoittanut näistä aiheista tööttäilyä.
Itselläni tuppaa olemaan niin, että olen joko avoin kirja tai sitten en jaa itsestäni juuri mitään. Siinä välissä ei ole ihan hirveästi vaihtoehtoja. Avoimuus on se mitä suosin, mutta se vaatii turvallisen ympäristön.
Ikävä kyllä netti (tai fediverse) ei edelleenkään ole sellainen ympäristö, vaikka koen netin usein turvallisemmaksi kuin oikeassa elämässä ihmisten kanssa keskustelun. Sain kuukausien aikana useamman kerran kritiikkiä siitä, että olen "liian avoin", joten lakkasin olemasta sitä.
Tein tuon muutoksen vähin äänin, mutta nyt kun aikaa on ehtinyt kulua, niin ajattelin asiasta töötätä jos joku on vaikka miettinyt, että mitä vanhoille kirjoituksille tapahtui tai miksi blogi täyttyy arvosteluista ja teknisistä teksteistä.
Olen lisäksi huomannut, että kun oma blogi lakkasi tuntumasta turvalliselta ja sinne kirjoittamista piti alkaa harkita, sen ylläpitäminen ei ole enää yhtä kivaa. Innostusta syö tietenkin myös se, että jokainen kirjoitettu sana päätyy kielimallien koulutusmateriaaliksi. Siksi kirjoittelen nykyään niin paljon vähemmän.
Onneksi päiväkirja on edelleen olemassa. Sinne voi kirjoitella ihan mitä vaan. Päiväkirjan ongelmana on vaan se, että se ei auta muita. Koen itse huojentavaksi lukea muiden henkilökohtaisia tekstejä, joissa käsitellään samoja ongelmia, joiden kanssa painin itse. Ne tekstit muistuttavat, etten ole yksin ongelmien kanssa eivätkä ongelmani ole ainutlaatuisia. Tämä oli myös iso syy siihen, miksi kirjoitin henkilökohtaisia asioita julkisesti. Halusin tarjota sen saman huojennuksen muille.
Olen lisäksi alkanut blokkaamaan ihmisiä Mastodonissa aikaisempaa pienemmällä kynnyksellä. Tänne on alkanut pesiytyä tukeva mansplaining-kulttuuri ja huomasin, että tiettyjen ihmisten on vaan pakko päästä sanomaan oma negatiivinen näkemyksensä toisten töötteihin. Idioottikommenttien määrä tuntui lähtevän kasvuun ja tilien blokkaaminen on pitänyt sitä kurissa.
Sen myötä muistutan muitakin, että teidän ei tarvitse selitellä tai perustella tilien blokkaamista. Jos tili tuntuu ärsyttävältä, turhalta, ilkeältä tai muuten vaan negatiiviselta, sen saa blokata. Jokaisella on mahdollisuus räätälöidä oma fediverse-kokemuksensa saatavilla olevien työkalujen rajoissa
Sellainen vuodatus tähän keskiviikkoon. Tämä on aika henkilökohtainen teksti, joten tämä lienee sitten se poikkeus, joka vahvistaa säännön
️@saaste itsellä on nettiin ollut aina todella vahva itsesensuuri, kun tuntuu että sinne tulisi sitten kirjoitettua pelkkää negaa, kun pää on mitä on. Sitten kuitenkin kasvottain tunnun pamauttelevan mitä syvimpiä asioita itsestäni kun pääsen vauhtiin... Ja pidän itseäni hyvin erakkoluonteena.
-
@saaste itsellä on nettiin ollut aina todella vahva itsesensuuri, kun tuntuu että sinne tulisi sitten kirjoitettua pelkkää negaa, kun pää on mitä on. Sitten kuitenkin kasvottain tunnun pamauttelevan mitä syvimpiä asioita itsestäni kun pääsen vauhtiin... Ja pidän itseäni hyvin erakkoluonteena.
@lepanen Minulla se on ollut aika vahvasti toisinpäin johtuen siitä, että netissä minä voin olla (isolta osin) nimetön ja samoin (iso osa) lukijoista on nimettömiä. Asiat pysyvät asioina eikä niissä ole niin vahvaa henkilökohtaista leimaa, vaikka asia itsessäänkin henkilökohtainen.
Kasvokkain en kerro ihmisille itsestäni juuri mitään. Poikkeuksena oikeastaan oma puoliso, jolle pystyn kertomaan jotakuinkin kaiken. Jopa terapeutille oli vaikea ensialkuun avautua kun se henkilökohtainen kuorma tuntui liian suurelta.
Kaverit ja tuttavat saavat pitkälti kaunistellun totuuden tai korkeintaan satunnaisia reikiä oikeaan todellisuuteen
️ -
Seuraa pieni vuodatus nettiin kirjoittamisesta.
Jotkut ovat saattaneet huomata, että en ole kirjoittanut aikoihin blogiin mitään kovin henkilökohtaista. Itse asiassa poistin kaikki henkilökohtaiset ja hyvinvointiin liittyvät kirjoitukset kokonaan. Olen myös tuntuvasti rajoittanut näistä aiheista tööttäilyä.
Itselläni tuppaa olemaan niin, että olen joko avoin kirja tai sitten en jaa itsestäni juuri mitään. Siinä välissä ei ole ihan hirveästi vaihtoehtoja. Avoimuus on se mitä suosin, mutta se vaatii turvallisen ympäristön.
Ikävä kyllä netti (tai fediverse) ei edelleenkään ole sellainen ympäristö, vaikka koen netin usein turvallisemmaksi kuin oikeassa elämässä ihmisten kanssa keskustelun. Sain kuukausien aikana useamman kerran kritiikkiä siitä, että olen "liian avoin", joten lakkasin olemasta sitä.
Tein tuon muutoksen vähin äänin, mutta nyt kun aikaa on ehtinyt kulua, niin ajattelin asiasta töötätä jos joku on vaikka miettinyt, että mitä vanhoille kirjoituksille tapahtui tai miksi blogi täyttyy arvosteluista ja teknisistä teksteistä.
Olen lisäksi huomannut, että kun oma blogi lakkasi tuntumasta turvalliselta ja sinne kirjoittamista piti alkaa harkita, sen ylläpitäminen ei ole enää yhtä kivaa. Innostusta syö tietenkin myös se, että jokainen kirjoitettu sana päätyy kielimallien koulutusmateriaaliksi. Siksi kirjoittelen nykyään niin paljon vähemmän.
Onneksi päiväkirja on edelleen olemassa. Sinne voi kirjoitella ihan mitä vaan. Päiväkirjan ongelmana on vaan se, että se ei auta muita. Koen itse huojentavaksi lukea muiden henkilökohtaisia tekstejä, joissa käsitellään samoja ongelmia, joiden kanssa painin itse. Ne tekstit muistuttavat, etten ole yksin ongelmien kanssa eivätkä ongelmani ole ainutlaatuisia. Tämä oli myös iso syy siihen, miksi kirjoitin henkilökohtaisia asioita julkisesti. Halusin tarjota sen saman huojennuksen muille.
Olen lisäksi alkanut blokkaamaan ihmisiä Mastodonissa aikaisempaa pienemmällä kynnyksellä. Tänne on alkanut pesiytyä tukeva mansplaining-kulttuuri ja huomasin, että tiettyjen ihmisten on vaan pakko päästä sanomaan oma negatiivinen näkemyksensä toisten töötteihin. Idioottikommenttien määrä tuntui lähtevän kasvuun ja tilien blokkaaminen on pitänyt sitä kurissa.
Sen myötä muistutan muitakin, että teidän ei tarvitse selitellä tai perustella tilien blokkaamista. Jos tili tuntuu ärsyttävältä, turhalta, ilkeältä tai muuten vaan negatiiviselta, sen saa blokata. Jokaisella on mahdollisuus räätälöidä oma fediverse-kokemuksensa saatavilla olevien työkalujen rajoissa
Sellainen vuodatus tähän keskiviikkoon. Tämä on aika henkilökohtainen teksti, joten tämä lienee sitten se poikkeus, joka vahvistaa säännön
️@saaste Minulle joku lähetti jo 90-luvulla sähköpostia, jossa ränttäsi siitä että kirjoitan nettiin tuntemattomille. Olin alaikäinen, joten osa otti jopa yhteyttä vanhempiini. Nörtti-isäni vastasi olankohautuksella.
Olen aina ollut avoin Internetissä, järki päässä tietenkin, ettei voi exploittaa tietoja. Mutta mitä tarkoittaa "liian avoin", lähinnä mikä kritiikki on ja miksi avoimuus tökkii?
Itse koen, että "turvallista ympäristöä" ei olekaan, mutta "oma data" tuntuu aikista turvallisimmalta. Kun on kontrolli tekemiseensä, se luo turvan tunnetta. Silti pitää hyväksyä, että osa asioista ovat vaikutuspiirin ulkopuolella.
-
Seuraa pieni vuodatus nettiin kirjoittamisesta.
Jotkut ovat saattaneet huomata, että en ole kirjoittanut aikoihin blogiin mitään kovin henkilökohtaista. Itse asiassa poistin kaikki henkilökohtaiset ja hyvinvointiin liittyvät kirjoitukset kokonaan. Olen myös tuntuvasti rajoittanut näistä aiheista tööttäilyä.
Itselläni tuppaa olemaan niin, että olen joko avoin kirja tai sitten en jaa itsestäni juuri mitään. Siinä välissä ei ole ihan hirveästi vaihtoehtoja. Avoimuus on se mitä suosin, mutta se vaatii turvallisen ympäristön.
Ikävä kyllä netti (tai fediverse) ei edelleenkään ole sellainen ympäristö, vaikka koen netin usein turvallisemmaksi kuin oikeassa elämässä ihmisten kanssa keskustelun. Sain kuukausien aikana useamman kerran kritiikkiä siitä, että olen "liian avoin", joten lakkasin olemasta sitä.
Tein tuon muutoksen vähin äänin, mutta nyt kun aikaa on ehtinyt kulua, niin ajattelin asiasta töötätä jos joku on vaikka miettinyt, että mitä vanhoille kirjoituksille tapahtui tai miksi blogi täyttyy arvosteluista ja teknisistä teksteistä.
Olen lisäksi huomannut, että kun oma blogi lakkasi tuntumasta turvalliselta ja sinne kirjoittamista piti alkaa harkita, sen ylläpitäminen ei ole enää yhtä kivaa. Innostusta syö tietenkin myös se, että jokainen kirjoitettu sana päätyy kielimallien koulutusmateriaaliksi. Siksi kirjoittelen nykyään niin paljon vähemmän.
Onneksi päiväkirja on edelleen olemassa. Sinne voi kirjoitella ihan mitä vaan. Päiväkirjan ongelmana on vaan se, että se ei auta muita. Koen itse huojentavaksi lukea muiden henkilökohtaisia tekstejä, joissa käsitellään samoja ongelmia, joiden kanssa painin itse. Ne tekstit muistuttavat, etten ole yksin ongelmien kanssa eivätkä ongelmani ole ainutlaatuisia. Tämä oli myös iso syy siihen, miksi kirjoitin henkilökohtaisia asioita julkisesti. Halusin tarjota sen saman huojennuksen muille.
Olen lisäksi alkanut blokkaamaan ihmisiä Mastodonissa aikaisempaa pienemmällä kynnyksellä. Tänne on alkanut pesiytyä tukeva mansplaining-kulttuuri ja huomasin, että tiettyjen ihmisten on vaan pakko päästä sanomaan oma negatiivinen näkemyksensä toisten töötteihin. Idioottikommenttien määrä tuntui lähtevän kasvuun ja tilien blokkaaminen on pitänyt sitä kurissa.
Sen myötä muistutan muitakin, että teidän ei tarvitse selitellä tai perustella tilien blokkaamista. Jos tili tuntuu ärsyttävältä, turhalta, ilkeältä tai muuten vaan negatiiviselta, sen saa blokata. Jokaisella on mahdollisuus räätälöidä oma fediverse-kokemuksensa saatavilla olevien työkalujen rajoissa
Sellainen vuodatus tähän keskiviikkoon. Tämä on aika henkilökohtainen teksti, joten tämä lienee sitten se poikkeus, joka vahvistaa säännön
️@saaste mua harmitti sun puolesta kun kirjoitit joitakin kuukausia sitten henkilökohtaisen blogitekstin, jossa käsittelit kauniisti ja hauraasti sun nykytilannetta, mutta sait kommentin, että ei näin ole oikein sopivaa kirjoittaa. Poistit sitten ihan ymmärrettävästi sen julkaisun, olisin itekin vastaavan takia. Mutta se oli musta hieno teksti ja mietin sitä edelleen välillä, ihan myös vain koska tulin siitä iloiseksi sun puolesta ja olit ottanut ison askeleen.
-
Seuraa pieni vuodatus nettiin kirjoittamisesta.
Jotkut ovat saattaneet huomata, että en ole kirjoittanut aikoihin blogiin mitään kovin henkilökohtaista. Itse asiassa poistin kaikki henkilökohtaiset ja hyvinvointiin liittyvät kirjoitukset kokonaan. Olen myös tuntuvasti rajoittanut näistä aiheista tööttäilyä.
Itselläni tuppaa olemaan niin, että olen joko avoin kirja tai sitten en jaa itsestäni juuri mitään. Siinä välissä ei ole ihan hirveästi vaihtoehtoja. Avoimuus on se mitä suosin, mutta se vaatii turvallisen ympäristön.
Ikävä kyllä netti (tai fediverse) ei edelleenkään ole sellainen ympäristö, vaikka koen netin usein turvallisemmaksi kuin oikeassa elämässä ihmisten kanssa keskustelun. Sain kuukausien aikana useamman kerran kritiikkiä siitä, että olen "liian avoin", joten lakkasin olemasta sitä.
Tein tuon muutoksen vähin äänin, mutta nyt kun aikaa on ehtinyt kulua, niin ajattelin asiasta töötätä jos joku on vaikka miettinyt, että mitä vanhoille kirjoituksille tapahtui tai miksi blogi täyttyy arvosteluista ja teknisistä teksteistä.
Olen lisäksi huomannut, että kun oma blogi lakkasi tuntumasta turvalliselta ja sinne kirjoittamista piti alkaa harkita, sen ylläpitäminen ei ole enää yhtä kivaa. Innostusta syö tietenkin myös se, että jokainen kirjoitettu sana päätyy kielimallien koulutusmateriaaliksi. Siksi kirjoittelen nykyään niin paljon vähemmän.
Onneksi päiväkirja on edelleen olemassa. Sinne voi kirjoitella ihan mitä vaan. Päiväkirjan ongelmana on vaan se, että se ei auta muita. Koen itse huojentavaksi lukea muiden henkilökohtaisia tekstejä, joissa käsitellään samoja ongelmia, joiden kanssa painin itse. Ne tekstit muistuttavat, etten ole yksin ongelmien kanssa eivätkä ongelmani ole ainutlaatuisia. Tämä oli myös iso syy siihen, miksi kirjoitin henkilökohtaisia asioita julkisesti. Halusin tarjota sen saman huojennuksen muille.
Olen lisäksi alkanut blokkaamaan ihmisiä Mastodonissa aikaisempaa pienemmällä kynnyksellä. Tänne on alkanut pesiytyä tukeva mansplaining-kulttuuri ja huomasin, että tiettyjen ihmisten on vaan pakko päästä sanomaan oma negatiivinen näkemyksensä toisten töötteihin. Idioottikommenttien määrä tuntui lähtevän kasvuun ja tilien blokkaaminen on pitänyt sitä kurissa.
Sen myötä muistutan muitakin, että teidän ei tarvitse selitellä tai perustella tilien blokkaamista. Jos tili tuntuu ärsyttävältä, turhalta, ilkeältä tai muuten vaan negatiiviselta, sen saa blokata. Jokaisella on mahdollisuus räätälöidä oma fediverse-kokemuksensa saatavilla olevien työkalujen rajoissa
Sellainen vuodatus tähän keskiviikkoon. Tämä on aika henkilökohtainen teksti, joten tämä lienee sitten se poikkeus, joka vahvistaa säännön
️@saaste Sattumalta mietin vastikään mitä kaikkea olen saanut kuulla olevani väärin elämäni aikana. Olen ollut väärin myös somessa, kirjoittanut väärin, reagoinut väärin, tunnetilani ovat olleet vääriä. En ole täällä niinkään kuullut sitä, joskus vähän. Ei sitä määräänsä enempää tosiaan jaksa. Kuihdutin itseni muista someista pois aikanaan juuri siksi että en jaksanut.
-
@saaste Sattumalta mietin vastikään mitä kaikkea olen saanut kuulla olevani väärin elämäni aikana. Olen ollut väärin myös somessa, kirjoittanut väärin, reagoinut väärin, tunnetilani ovat olleet vääriä. En ole täällä niinkään kuullut sitä, joskus vähän. Ei sitä määräänsä enempää tosiaan jaksa. Kuihdutin itseni muista someista pois aikanaan juuri siksi että en jaksanut.
@saaste (Reagoin usein vähän "väärin" myös muiden ongelmista lukemiseen; en ajattele että muillakin on samoja ongelmia, kiva että saan vertaistukea! vaan että voi ei, muillakin on tällaista, en kyllä kestä. Suhtaudun siksi vähän kaksijakoisesti omien ongelmienikaan jakamiseen, mutta päädyn aina olemaan (itselleni liian) avoin ja menetän turvallisuudentunteeni.)
-
@saaste Minulle joku lähetti jo 90-luvulla sähköpostia, jossa ränttäsi siitä että kirjoitan nettiin tuntemattomille. Olin alaikäinen, joten osa otti jopa yhteyttä vanhempiini. Nörtti-isäni vastasi olankohautuksella.
Olen aina ollut avoin Internetissä, järki päässä tietenkin, ettei voi exploittaa tietoja. Mutta mitä tarkoittaa "liian avoin", lähinnä mikä kritiikki on ja miksi avoimuus tökkii?
Itse koen, että "turvallista ympäristöä" ei olekaan, mutta "oma data" tuntuu aikista turvallisimmalta. Kun on kontrolli tekemiseensä, se luo turvan tunnetta. Silti pitää hyväksyä, että osa asioista ovat vaikutuspiirin ulkopuolella.
@rolle Pidin joskus nuorena online-päiväkirjaa samaan tapaan kuin sinä. Silloin sain siitä paskaa niskaan ja lopetin koko touhun. Johtuiko se liian avoimesta jakamisesta? En tiedä. Ehkä. Ehkä oma arviointikykyni ei tuolloin ollut kovin hyvä.
Tuo koko liiallisen avoimuuden käsite on muutenkin hieman omituinen. Noin lähtökohtaisesti ajattelen, että minä tiedän mikä on liikaa etenkin silloin kun puhun omista asioista. Tiedän kuitenkin myös sen, että on ihmisiä, joilla ei ole juuri minkäänlaista suodatusta.
Itselleni tulee silti ikävä, epävarma ja vainoharhainen olo kun joku muu tulee minulle sanomaan, että olen ylittänyt tietämättäni sen rajan. Se tuntuu myös oudolta, että joku täysin ulkopuolinen, joka ei tunne minua tai olosuhteitani, tulee kertomaan, että olen tehnyt väärin. Ikään kuin olisin tietämättäni huono ihminen.
Saamani kriittikki liittyy siihen, että nämä ovat asioita joita pitäisi käydä lääkärin, terapeutin, puolison tai hyvien ystävien kanssa - ei internetin kanssa.
Aina voisi tietysti vaan olla kuuntelematta heitä, mutta itse en osaa sitä. Olen sillä tavalla heikko, että se epävarmuuden siemen on tosi helppo istuttaa minuun ja kun se on saatu itämään niin lopputuloksena on se, että sulkeudun. Jakaminen lakkaa olemasta kivaa.
Tilanne on aavistuksen monimutkaisempi silloin kun jakaa asioita, jotka koskettavat muita ihmisiä.
Olen täällä Mastodonissa nähnyt useita kertoja, kuinka ihmiset kertovat heidän nykyisten tai entisten puolisoiden tekemisistä - hyvässä ja pahassa. Tässä kohtaa ihmiset ryntäävät kertomaan, että minulla (tai kenellä tahansa) ei ole oikeutta jakaa asioita, jotka kertovat muista ihmisistä.
Ymmärrän tämän näkökulman, koska yksityisyys kuuluu kaikille, mutta erikoista se on silloin kun tämä vaatimus tulee täysin ulkopuolisilta ihmisiltä, jotka eivät tiedä minun ja toisen ihmisten välistä suhdetta, käytyjä keskusteluja tai sovittuja sääntöjä. Ihmiset ovat saattaneet sopia, että tällaisten asioiden jakaminen on ihan hyväksyttävää. Silloin siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, mutta jostain syystä siinä on.
Omituisinta on se, että osa näitä kritiikkejä heittelevistä ihmisistä ei koe lainkaan ongelmalliseksi jakaa esimerkiksi lastensa kuvia netissä. Mutta jos itse erehdyt kirjoittamaan jonkun pitkälle ajatellun tekstin, jossa mainitset kavereitasi tai puolisosi (nimettömänä), samat ihmiset ovat sanomassa, että raja on ylitetty.
Ehkä tästä syystä se suljettu päiväkirja on itselleni se paras paikka kirjoitella näistä asioista. Se on sitä oma dataa ja se tuntuu aidosti turvalliselta. Siitä ei vaan saa niitä jakamisen hyötyjä, mikä on harmillista.
-
@saaste mua harmitti sun puolesta kun kirjoitit joitakin kuukausia sitten henkilökohtaisen blogitekstin, jossa käsittelit kauniisti ja hauraasti sun nykytilannetta, mutta sait kommentin, että ei näin ole oikein sopivaa kirjoittaa. Poistit sitten ihan ymmärrettävästi sen julkaisun, olisin itekin vastaavan takia. Mutta se oli musta hieno teksti ja mietin sitä edelleen välillä, ihan myös vain koska tulin siitä iloiseksi sun puolesta ja olit ottanut ison askeleen.
@raavin Kiitos mukavista sanoista
️ -
@saaste (Reagoin usein vähän "väärin" myös muiden ongelmista lukemiseen; en ajattele että muillakin on samoja ongelmia, kiva että saan vertaistukea! vaan että voi ei, muillakin on tällaista, en kyllä kestä. Suhtaudun siksi vähän kaksijakoisesti omien ongelmienikaan jakamiseen, mutta päädyn aina olemaan (itselleni liian) avoin ja menetän turvallisuudentunteeni.)
@raik_su Niitä ihmisiä tuntuu riittävän, jotka ovat valmiita kertomaan, mitä kaikkea olet tehnyt väärin. Toiset jaksavat sitä enemmän, itse jaksan sitä sitä tosi vähän. Se on suoraan sanottuna aika säälittävää, kuinka vähän jaksan sitä.
Stephen Fry sanoi joskus taannoin, että hän vertaa sosiaalista mediaa uima-altaaseen. Kyllä, 99,9 % altaan vedestä on puhdasta, mutta jos siellä nurkassa kelluu yksikin kakkapökäle, ei sinne altaaseen tee mieli mennä uimaan. Oma fiilis on hieman sama. Hyvin pieni määrä negatiivisuutta riittää pilaamaan omalla kohdallani kokonaisuuden. Mitä enemmän laitan itseni alttiiksi, sitä herkempi olen negatiivisuudelle.
Muiden kohtaloiden lukeminen on itselleni jollain tavalla huojentavaa. Ei se välttämättä aiheuta hyvää mieltä. Itse asiassa usein siitä tulee vaan paha mieli. Mutta muiden tarinat ja kokemukset rakentavat ainakin minun päässä jonkinlaista tukirakennetta, johon voin nojata ja todeta, että ainakaan en ole ainut tämän ongelman kanssa. Tämä on toteutunut erityisen hyvin masennuksen kanssa. Se kun on helposti se maailman suurin kerho, jossa jokainen jäsen tuntee olevansa kerhon ainut jäsen.
-
@rolle Pidin joskus nuorena online-päiväkirjaa samaan tapaan kuin sinä. Silloin sain siitä paskaa niskaan ja lopetin koko touhun. Johtuiko se liian avoimesta jakamisesta? En tiedä. Ehkä. Ehkä oma arviointikykyni ei tuolloin ollut kovin hyvä.
Tuo koko liiallisen avoimuuden käsite on muutenkin hieman omituinen. Noin lähtökohtaisesti ajattelen, että minä tiedän mikä on liikaa etenkin silloin kun puhun omista asioista. Tiedän kuitenkin myös sen, että on ihmisiä, joilla ei ole juuri minkäänlaista suodatusta.
Itselleni tulee silti ikävä, epävarma ja vainoharhainen olo kun joku muu tulee minulle sanomaan, että olen ylittänyt tietämättäni sen rajan. Se tuntuu myös oudolta, että joku täysin ulkopuolinen, joka ei tunne minua tai olosuhteitani, tulee kertomaan, että olen tehnyt väärin. Ikään kuin olisin tietämättäni huono ihminen.
Saamani kriittikki liittyy siihen, että nämä ovat asioita joita pitäisi käydä lääkärin, terapeutin, puolison tai hyvien ystävien kanssa - ei internetin kanssa.
Aina voisi tietysti vaan olla kuuntelematta heitä, mutta itse en osaa sitä. Olen sillä tavalla heikko, että se epävarmuuden siemen on tosi helppo istuttaa minuun ja kun se on saatu itämään niin lopputuloksena on se, että sulkeudun. Jakaminen lakkaa olemasta kivaa.
Tilanne on aavistuksen monimutkaisempi silloin kun jakaa asioita, jotka koskettavat muita ihmisiä.
Olen täällä Mastodonissa nähnyt useita kertoja, kuinka ihmiset kertovat heidän nykyisten tai entisten puolisoiden tekemisistä - hyvässä ja pahassa. Tässä kohtaa ihmiset ryntäävät kertomaan, että minulla (tai kenellä tahansa) ei ole oikeutta jakaa asioita, jotka kertovat muista ihmisistä.
Ymmärrän tämän näkökulman, koska yksityisyys kuuluu kaikille, mutta erikoista se on silloin kun tämä vaatimus tulee täysin ulkopuolisilta ihmisiltä, jotka eivät tiedä minun ja toisen ihmisten välistä suhdetta, käytyjä keskusteluja tai sovittuja sääntöjä. Ihmiset ovat saattaneet sopia, että tällaisten asioiden jakaminen on ihan hyväksyttävää. Silloin siinä ei pitäisi olla mitään ongelmaa, mutta jostain syystä siinä on.
Omituisinta on se, että osa näitä kritiikkejä heittelevistä ihmisistä ei koe lainkaan ongelmalliseksi jakaa esimerkiksi lastensa kuvia netissä. Mutta jos itse erehdyt kirjoittamaan jonkun pitkälle ajatellun tekstin, jossa mainitset kavereitasi tai puolisosi (nimettömänä), samat ihmiset ovat sanomassa, että raja on ylitetty.
Ehkä tästä syystä se suljettu päiväkirja on itselleni se paras paikka kirjoitella näistä asioista. Se on sitä oma dataa ja se tuntuu aidosti turvalliselta. Siitä ei vaan saa niitä jakamisen hyötyjä, mikä on harmillista.
