Toimiiko muilla tällä hetkellä uusi #ekirjasto vai onko tämä vaan minun tilin ongelma?
-
Ellibs kirjasi minut ulos eilen tai sitten palvelu tosissaan päättyi joten nyt vasta heitin hyvästit vanhalle e-kirjastolle.
Kainuussa liittyvät uuteen e-kirjastoon vasta vuodenvaihteessa ja hetken käytin aikaa etsiessä Suomussalmen kirjastokorttia, jos nyt tämän TM testaa (Teron Maailma) ketjunteon lisäksi olisi ollut vanha konsti.
Vaan en löytänyt korttia, mihin lienen sen laittanut 10 vuotta sitten

Nyt olen muutamaan otteeseen tietoisesti testannut ja jos lainaan äänikirjan ja en testaa, että se pyörii sen muutaman sekunnin niin se ei todellakaan toimi seuraavana päivänä vaan ilmoittaa "kirjaa ei voida avata".
Viimeksi testatessa latasin kolme kirjaa, yhden koekuuntelin 3sek ja kaksi vaan latasin niin ne mitä en koekuunnellut antoi tuon virheilmoituksen seuraavana päivänä.
Tuosta pääsee eteenpäin kirjautumalla ulos jolloin kirjojen tiedostot katoaa ja ne voi ladata uudelleen.
#ekirjasto -

#ekirjastoEilen ja tänään en ole päässyt varaamaan Kaunokirjallisuuden alle laitettua äänikirjoja eli sovellus ilmoittaa ei hakutuloksia ja ei mitään palkkia mistä voisi rukata kieli- tai saatavuus asetuksia.
Muoks. nyt toimii ja selvennyksenä, että esim. tietokirjoissa listaus/säätötyökalut toimi, samoin jos valitsi äänikirjojen sijaan e-kirjat
-
Eilen ja tänään en ole päässyt varaamaan Kaunokirjallisuuden alle laitettua äänikirjoja eli sovellus ilmoittaa ei hakutuloksia ja ei mitään palkkia mistä voisi rukata kieli- tai saatavuus asetuksia.
Muoks. nyt toimii ja selvennyksenä, että esim. tietokirjoissa listaus/säätötyökalut toimi, samoin jos valitsi äänikirjojen sijaan e-kirjat
Tässäkohden todellinen moottoripyöräilyn ystävä kääntää pään ylösalaisin, tai puhelimen.
Itteä ei sillai haittaa mutta viimenen Bike lehti on ylösalaisin
taisi olla jo 86 eri lehteä ja tulee selailtua paljon semmoisiakin mihin ei koskaan muuten tarttuisi

Voi jummijammi! Nyt pystyn lainaamaan varatuista sen viidennen kirjan. Yksi bugi on poissa. Olkoon varauslistallani tästedes 5 kirjaa.
Koska aikuisten äänikirjojen selauksessa oli edelleen ongelma niin olin päätynyt selaamaan aikuisten tietokirjoja ja sieltä valikoitui varatuihin Pikkuhiiren unimaja nukahtamissatu, Jono ei ollut pitkä (2 tuntia) ja 14 min. kirjana sen latauskaan ei tuonut ongelmia ja jos ihan rehellinen olen niin yhtään pitempää satua en olisi halunnut kuunnella

Melkein viikko juhlittu ja nyt taas vanhojen bugien äärellä
Jos varauksessa on viisi kirjaa niin en saa lainattua niistä yhtäkään kun tulevat saataville, pitää poistaa yksi varatuista, että saa lainattua. Jos yritän lähettää virhelokin tukeen niin koko sovellus jurahtaa.
Onneksi varausjono juoksee, jos jonoksi ilmoitetaan 100 päivää, niin ei siinä todellisuudessa mene kuin 20 päivää, ei tästä vielä exceliä ole mutta noin näppituntumalta.

Jaahans, ilmeisesti sovellus automaattisesti päivittynyt, huomasin kun piti kirjautua uudelleen ja kaikki kirjojen tiedostot oli hävinneet eli saapi lähteä latailemaan jos haluaa kuunnella.

Eilen E--kirjasto sovellus sitten lakkasi toimimasta tykkänään.
Latasin kirjaa ja asettelin kännykkää ikkunalaudalle kun siinä on parhaat nettinopeudet, syrjälleen kun oli piuhassa, harmi vaan joku tavaran särmä jäi virtanapin alle ja puolenkilon luuri sammutti itsensä.
Uudelleen avatessa tulee virheilmoitus eikä auta uudelleen käynnistys ja sovelluksen sammuttaminen "pakottamalla"
Joo, oma moka mutta on kyllä jännittävästi rakennettu sovellus

Välimuistin tyhjemnys ei auttanut mutta "tyhjennä tallennustila" -toiminnolla sai sovelluksen pelaamaan, toki neljä kirjaa sai ladata uudelleen mutta kuitenkin

Tänään ei kirjan palautus onnistunut, tuli joku virheilmoitus, toista pääsi kuitenkin kuuntelemaan niin tiedä missä vika, koitin kuitenkin kirjautua ulos ja uudelleen sisään ja hupsista s*****a, kaikkien kirjojen tiedostot mitä en tänään ollut ladannut oli kadonneet. Tänään ladattu toimii. Pääsimpä kuitenkin palauttamaan kirjan.

#ekirjasto'on on tullut tänään lisää kirjoja, jotka vieläpä kiinnostelee. Tommi Kinnuseltakin kaksi ensimmäistä äänikirjana, mitä kiitämme.
Sitä taas moitimme, että +11 tunnin kirja ei latautunut vaikka kännykkä oli talon nopeimmassa paikassa, +10 tunnin kirja latautui.

Aina kun luulee, että pohja on saavutettu ja nyt alkaa nousu niin huomaa, että se olikin vaan välipohja.
Kuuntelin kirjaa Verenpunaista joulua ja nyt ihmettelen, että mikähän idea siina on, että kirja jossa on yksi tarina, pätkitään osiin eri kirjoiksi? Se vielä menisi mutta näemmä tarina jää kesken toisen kirjan jälkeenkin ja googlatessa selvisi, että kirja on ilmeisesti pätkitty neljäksi kirjaksi eikä osia 3 ja 4 ole saatavilla lainaksi, vmp.

Tänään tuli uusi vika, katsoin, että joku pitempi kirja tuli varauksesta saataville ja ajattelin säästää sen kylillä ladattavaksi koska nopeampi nettiyhteys.
No kylillä laitoin lataukseen ja heti tuli joku virheilmoitus ja aikani sivua päivitellessä tuli näkyviin, että jonotusaika on 3 pv. en taas ymmärrä

Positiivista päivässä ettei äiti laittanut enää hanttiin tabletin päivitystä uudempaan missä tuo #ekirjasto pelaisi ja hää pääsisi sitten lukemaan lehtiä.

Pitkään menikin hyvin (1kk), tänään olisin ladannut varauksessa olleen kirjan kun olin nopeiden yhteyksien alueella.
Tuli joku uusi virheilmoitus heti kättelyssä ja en siitä siansaksasta päässyt edes kärryille missä vika

Jos yrittää lähettä virheilmotuksen tukeen missä on se koodi, koko sovellus jurahtaa.
Uloskirjaus ja uudelleen sisään autto sen verran, että lainassa olleet kirjat sai ladata uudelleen, hauska taas etsiä kohtaa missä oli kuuntelemassa.

Vika oli vastauksen perusteella uusi, laitoin vika-ilmoituksen asetukset sivun kautta ja lisenssi oli maantiellä poikittain tms.
"tämä tilanne on meille uusi, että lisenssi menee solmuun kun varausmäärä ylittää lainapoolissa jäljellä olevat lainat.”
Hyvin tämä paikallinen kirjasto jaksaa minun kanssa olla kirjekaverina ja viestin välittäjänä

#ekirjasto
Tovi mennyt ilman isoja ongelmia, mitä nyt kirjojen kappaleita aika usein loppuu kesken lauseen.Nyt sitten en pysty palauttamaan tai lataamaan kirjaa uloskirjautuminen aiheutti sen, että aiemmin ladatut kirjojen tiedostotkin hävisi.
Jos yritän lähettää virhelokia tukeen koko sovellus jurahtaa.
1/2

2/2
Positiivisia uudistuksia on se kun kirjaa palauttaessa sovellus kysyy haluatko palauttaa kirjan eikä se virhepainalluksen takia vaan häviä ja suosikkeja voi merkata itselleen muistiin, jos nyt tällainen hampurilaispalaute ketään kiinnostaa.

Nyt on semmoinen vika #ekirjasto'ssa, että pystyn lainaamaan vaan kolme kirjaa.
Sain tällaisen vastauksen:
"juhannusviikolla on ollut vikatilanne lainojen palauttamisen yhteydessä. Lainat ovat palautuneet asiakkaalta, mutta lainatieto on jäänyt roikkumaan E-kirjaston tietokantaan. Ongelma on E-kirjastoyksikön selvityksessä. Ennen kuin E-kirjastoyksikkö saa ratkaistua tilanteen, tällä hetkellä ei valitettavasti auta muu kuin palauttaa yksi lainoista, jos haluaa lainata tehdä uuden lainan."

Nyt rupeesi #ekirjasto'ssa toimimaan ilmoitukset kun varattu kirja on saatavilla. Ohjelma ei tosin päivitä listaa, menin katsomaan niin näyttää, että olisin jonossa 6. mutta kun sivun päivittää niin kirja tulee ladattavaksi.
Toinen kiva, että nyt saan taas viisi kirjaa lainattua.

Taas hämminkiä, päivällä en saanut lainattua mitään, nyt herjaa kun yritän lainata varattua aineistoa mikä tuli saataville

#ekirjastoJälleen kerran jää kirjat lainaamatta kun en saa ladattua mitään kirjaa ja jos yritän lähettää virheilmoituksesta viestin tukeen niin koko sovellus jurahtaa.
Oispa toimiva #ekirjasto