Se sellainen yksinkertainen selittämätön fiilis tuntuu pitävän kerta toisensa paikkaansa ja varoittaa asioista, joita saa sitten myöhemmin katua ja harmitella.

Jostain syystä (epä)looginen ajattelu tulee vaan sen tunteen tielle. Sitä alkaa miettimään, että joo minusta tuntuu nyt tältä, mutta ehkä minä vaan liioittelen. Jos oikeasti vaan yritän kovasti niin asiat menee paremmin.

Ja silti ne ei koskaan mene. Kyllä tämä todistusaineisto aika vahvasti sen puolesta puhuu, että se perstuntuma on se mitä pitäisi kuunnella aina. Vaikkei se aina olisi oikeassa, se on silti useammin oikeassa kuin väärässä.

Mulla on kalenterivuodelle tiettyjä "tavoitteita", joiden ei yleensä ole välttämätöntä täyttyä. Merkitsen niitä tehdyksi tai tekemättömäksi sitä mukaa, kun tapahtuu tai tapahdu, ja aika paljon siirrän seuraaville vuosille. Kalenterimerkinnöistä ja Pixelfed-julkaisuista pystyn päättelemään, missä on tullut oltua. Muisti tekee tepposet, eikä sen varaan oikein voi laskea.

Tuntuu vähän hölmöltä hokea itselle, että "olisi pitänyt kuunnella itseään" ja silti ei ikinä tee niin.

Mutta onneksi on päiväkirjat, niin on mahdollisuus tällaiseen reflektointiin ja tutkiskeluun

Kun luen noita vanhoja kirjoituksia, niissä elää vahvana ajatus siitä, että jos minä yritän vaan oikein kovasti olla Parempi Ihminen , muutkin ihmiset ovat.

Niin ei tunnu juuri koskaan käyvän.

Muut ihmiset ovat edelleen pitkälti samanlaisia kuin niissä vanhoissa kirjoituksissa, mutta minä olen paljon väsyneempi, koska olen yrittänyt niin kovasti olla heidän suuntaansa Parempi Ihminen.

Jostain syystä tämä sama ajatusvirhe toteutuu päässäni vuodesta toiseen. Hämmentävää.

On jotenkin karua lukea monta vuotta vanhoja kirjoituksia, joissa pohdin, että suunnitelma A ei tunnu hyvältä ja minun pitäisi noudattaa suunnitelmaa B. Mutta koska miellytän kaikkia muita mieluummin kuin itseäni niin toteutin silti suunnitelmaa A.

Nyt kipuilen niiden samojen asioiden kanssa edelleen, monta vuotta myöhemmin. Silti omassa päässä on muistijälki siitä, että olisin tehnyt sen päätöksen jotenkin hyvillä mielin. Todellisuus oli kuitenkin ihan toinen ja päiväkirja paljasti sen.